Loading...
Tapahtumat 2024-04-04T12:51:19+00:00

Tapahtumat

Pirkkalaiskirjailijat  osallistuu ja järjestää aktiivisesti erilaisia kirjallisuustapahtumia Pirkanmaalla. Tilaisuuksissa on mahdollisuus tavata Pirkkalaiskirjailijoita ja tulla juttusille! Yhdistyksen jäsenille tarkoitetuissa kuukausitapaamisissa taas vain yhdistyksen jäsenet tapaavat toisiaan.

***

KEVÄT 2024


***

Roosalupi: TUNTEMATON

ti 16.1.2024 klo 18-19.30, pääkirjasto Metson Lehmus-sali

Viime vuonna tauolla ollut Pirkkalaiskirjailijat ry:n Roosalupi-tapahtumasarja käynnistyy jälleen. Kevään ensimmäinen Roosalupi järjestetään yhteistyössä Pentinkulman päivät -kirjallisuusfestivaalin kanssa pääkirjasto Metson Lehmus-salissa tiistaina 16.4. klo 18.

Teemana on Tuntematon.

Tuntemattoman sotilaan julkaisusta on kulunut 70 vuotta. Mitä ajatuksia teos sodan ja rauhan kuvauksineen herättää nykypäivän kontekstissa? Millaisia sovituksia teoksesta on viime aikoina tehty? Miten Väinö Linnan henkinen perintö yhä elää?

Illan aikana kuullaan puheenvuorot kolmelta asiantuntijalta: Maria Laakso, Markku Soikkeli ja Yrjö Varpio lähestyvät Tuntematonta sotilasta eri näkökulmista ja vastaavat yleisökysymyksiin.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa!

Esiintyjät:

Maria Laakso on tamperelainen kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija. Hän on tutkinut Väinö Linnan vaikutusta nykykulttuuriin ja toimittanut kirjan Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon (WSOY, 2020). Kuva: Jonne Renvall – Tampereen yliopisto.

Markku Soikkeli on elokuviin erikoistunut kirjailija, teatteriin erikoistunut esseisti ja sotakuvauksiin erikoistunut tutkija. Hänen tekeillä oleva tietokirjansa käsittelee väkivallan estetiikkaa sotakirjallisuudessa.

Yrjö Varpio toimi Suomen kirjallisuuden professorina Tampereen yliopistossa 1980‒2002. Kirjallisuuden opintoja Jyväskylän, Bochumin ja Tampereen yliopistoissa. Kuului Väinö Linnan ystäväpiiriin. Sukuhistoria Vasiljeffit (2013) palkittiin vuoden parhaana suomalaisena sukukirjana. Sai teoksesta Väinö Linnan elämä (2006) Kalevi Sorsa -säätiön ensimmäisen kulttuuripalkinnon 2020. Viimeisin teos Alex Matsonin elämäkerta Elää, kokea, ymmärtää (2023).

*

 

Elävän kirjallisuuden festivaali  17.2.2024 Werstaalla:

Pirkkalaiskirjailijoiden ohjelmassa klo 13.15 alkaen Kristiina Wallin ja Laura Laakso keskustelevat aiheesta ”Kirjailija ja alitajunta”. Tervetuloa kuuntelemaan! Pirkkalaiskirjailijoilla on tapahtumassa myös oma myyntipöytä.

***

SYKSY 2023

***

Kirjallisuus nyt -klubi

13.12.2023 klo 18.15 alkaen Ikaalisten kaupunginkirjastossa

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Pirkkalaiskirjailijat ry on kuluneen 80-juhlavuotensa kunniaksi järjestänyt yhdeksän ”Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -kirjallisuusklubia. Joulukuun 13. päivä Ikaalisten kaupunginkirjastossa klo 18.15 alkaen toteutuu viimeinen, kymmenes klubi teemalla Kirjallisuus nyt.
Nykykirjallisuudesta keskustelemassa runoilija ja kirjallisuusvaikuttaja Erkki Kiviniemi sekä kirjailijat Tiina Poutanen, Ulpu-Maria Lehtinen sekä runoilija Juhani Ahvenjärvi.  Illan aikana pureudutaan siihen, miten menneet kirjailijasukupolvet vaikuttavat nykykirjallisuuteen. Kirjoittaako kirjailija koskaan lopulta yksin? Millä tavalla nykykirjallisuus kurottaa kohti tulevaa? Voiko menneille sukupolville kirjoittaa takaisin menneeseen nykyisyydestä käsin?

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!
Kirjallisuus nyt -klubi järjestetään yhteistyössä Ikaalisten kaupungin kanssa, ja sen toteutumisen on mahdollistanut kulttuurin alueellinen kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa.

*

Pirkkalaiskirjailijoiden ohjelma Tampereen Kirjafestareilla 2.-3.12.2023, Sopraano-sali:

Lauantai 2.12.

Katsaus pirkanmaalaiseen nykykirjallisuuteen -potpuri
(klo 10.30-11.45):
Rimma Erkko
Artemis Kelosaari
Pekka Kytömäki
Harri István Mäki
Tiina Poutanen
Alexandra Salmela
Reetta Vuokko-Syrjänen

Paneeli 1: Kirjallisuus rajoilla (klo 12.00-12.45)
Sanataiteen rajoja, lajien välisyyttä ja erilaisia genrerajojen ylityksiä pohdiskelemassa kirjailijat Harri István Mäki, Anna Paldar ja Alexandra Salmela. Haastattelijana M.G. Soikkeli.

Paneeli 2: Näkökulmia kirjallisiin representaatioihin (klo 13.00-13.45)
Millaisia ja miten fiktiiviset hahmot ovat suhteessa todellisuuteen? Mitä kulttuurinen omiminen tarkoittaa kaunokirjallisuudessa? Kirjailijat Rimma Erkko, Satu Lepistö ja Riikka Palander keskustelevat sukupuolesta, kansallisuudesta ja valtasuhteista kirjoittamisesta. Haastattelijana Reetta Vuokko-Syrjänen.

Sunnuntai 3.12.

Katsaus pirkanmaalaiseen nykykirjallisuuteen -potpuri
(klo 14.00-15.45):
Annika Eronen
Anneli Kanto
Kirsti Kuronen
Riikka Palander
Anna Paldar
Oili Sainila
Ilona Tomi

Juhlahaastattelu: 80 (klo 16.00-16.45)
Rakastettu runoilija Risto Ahti täytti tänä vuonna 80 vuotta – ihan niin kuin Pirkkalaiskirjailijatkin, Suomen ensimmäinen maakunnallinen kirjailijayhdistys. Tule kuuntelemaan, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut ja mikä runoudessa on tärkeää. Haastattelijana Jyrki Vainonen.

Paneeli 3: Tutkiva kirjailija (klo 16.45-17.30)
Millaista on kirjailijan taustatyö? Entä miten kirjailija tutkii kirjoittaessaan teemojaan, kieltä ja luomaansa maailmaa? Kirjailijat Anneli Kanto, Tiina Poutanen ja Anni Kuu Nupponen avaavat työskentelytapojaan. Haastattelijana Niina Oisalo.
*

Pirkanmaalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus eilen ja tänään -klubi

tiistaina 7.11.2023 klo 18-19.30 Ylöjärven Leija-kirjastossa

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

  1. juhlavuottaan viettävä Pirkkalaiskirjailijat ry järjestää marraskuun ”Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -klubin tiistaina 7.11. Ylöjärven Leija-kirjastossa klo 18 osana Kirjalitta-viikkoa. Tilaisuudessa keskustellaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvostuksesta, lajin muuttumisesta vuosikymmenten saatossa ja uusimmista virtauksista. Pirkanmaalaisten kirjailijoiden anti suomalaiselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on ollut valtava: kaikki tuntevat esimerkiksi Kirsi Kunnaksen, Anni Polvan ja Rauha S. Virtasen teokset. Tule mukaan klubi-iltaan kuulemaan, mitä kaikkea kiinnostavaa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa tapahtuu tänään! Voit myös kertoa oman lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvän muistosi.

Puheenvuoron saavat sekä tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen että kirjailijat Harri István Mäki ja Dess Terentjeva (kuva: Marjaana Malkamäki / WSOY). Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa!

Operaatio Pirkanmaa tukee Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjan järjestämistä.

 

*

Pirkkalaiskirjailijat jakoivat Alex Matson -palkinnon runoilija J. K. Ihalaiselle 13.10.2023 Tampereen Raatihuoneella.
Laadun lisäksi hallituksen keskusteluissa nyt palkittavan tekijän kohdalla nousi esiin omaäänisyys, tienraivaaminen, rakenteiden luominen ja tinkimättömyys. Hänen tekemisissään korostuu se, miten runous on myös ruohonjuurta, rihmastoituvaa, yhteisöllistä ja aktiivista toimintaa. Eikä hän ole epäillyt ottaa runoissaan kantaa.
Ihalaisen esikoiskokoelman ilmestymisestä tulee tänä vuonna 45. vuotta. Flesh & Night julkaistiin vuonna 1978.
*


Mirkka Rekola ja modernistit -klubi

perjantaina 13.10.2023 klo 14 Kulttuuritalo Laikussa

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuoden keskustelusarjassa ”Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” perjantaina 13.10.2023 klo 14.00 kulttuuritalo Laikussa keskustellaan Mirkka Rekolasta ja modernistirunoilijoista.

Rekolasta ja hänen suhteestaan sekä suomalaiseen että suomenruotsalaiseen runouteen ovat keskustelemassa kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija, Rekolan ruotsintaja Henrika Ringbom ja Rekolan elämäkerturi, kirjailija Jonimatti Joutsijärvi.

Mirkka Rekola (1931-2014) syntyi Tampereella ja elämäntyönään tuotti erään merkittävimmistä suomenkielisistä runo- ja aforismituotannoista. Arkisen aistitodellisuuden ja koetun mystiikan saumaton yhteys sekä kyky ilmaista selvin sanoin käsittämätöntä ovat hänen runoutensa erityisyyksiä. Mirkka Rekola (kuva: Irmeli Jung/WSOY) oli 1950-luvulla tamperelaisen Mäkelän piirin jäsen ja kuului Pirkkalaiskirjailijoihin. Hänen uransa alku sijoittuu 1950-luvun modernismin murrokseen, jossa hän koki jäväänsä perinteisen mitallisen runon ja modernin kuvarunon välimaastoon. 1960-luvulta lähtien hänen runousoppinsa oli täysmodernia, esikuvista kenties tärkeimpänä suomenruotsalainen Gunnar Björling.

Operaatio Pirkanmaa tukee Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjan järjestämistä.

 

*

Pirkkalaiskirjailijat ry on mukana tuottamassa Turun Kirjamessuille ohjelmaa:

tervetuloa kuuntelemaan Tampere vai Turku -kirjallisuusbattlea la 30.9.2023 klo 11-11.50 Fiore-lavalle

Turku vastaan Tampere: Kirjailijat ottavat toisistaan mittaa. Sanan säilää ohjaamassa Vilja-Tuulia Huotarinen (joka on asunut kummassakin kaupungissa). Esiintymässä HELI LAAKSONEN, MARIA MATINMIKKO, TAPANI KINNUNEN, MAGDALENA HAI, KÖLÖ, ALEXANDRA SALMELA, KATARIINA ROMPPAINEN ja TIINA POUTANEN. Ohjelmatuottajina Turun Kirjamessut ja Pirkkalaiskirjailijat ry.
*

Kalle Päätalo ja Päätalon perilliset -klubi: Työväenkirjallisuus ennen ja nyt

lauantaina 2.9. klo 16.15-17.10

Työväenkirjallisuuden päivä, Työväenmuseo Werstas

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

80. juhlavuottaan viettävä Pirkkalaiskirjailijat järjestää elokuun ”Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat” -klubin Työväenkirjallisuuden päivillä 2.9. Työväenmuseo Werstaalla klo 16.15. Tapahtuman teemana on Kalle Päätalo ja Päätalon perilliset – työväenkirjallisuus ennen ja nyt. Keskustelussa paneudutaan Kalle Päätalon tuotantoon sekä pohditaan hänen vaikutustaan nykytyöväenkirjallisuuteen. Samalla kysytään, millaista työväenkirjallisuutta kirjoitetaan tänä päivänä. Keskustelijoina ovat kirjailija Mervi Koskinen, Päätalo-tutkija Ritva Ylönen sekä kirjailija-historioitsija Timo Malmi. Keskustelua vetää kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toljonen. Tapahtumaa on ollut mahdollistamassa Operaatio Pirkanmaa.

Esiintyjät:

Mervi Koskinen on tamperelaissyntyinen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Piika julkaistiin vuonna 2020. Toinen romaani nimeltä Kaupustelija julkaistiin tammikuussa 2023. Molemmat teokset kustansi Arktinen Banaani. Sekä Piika että Kaupustelija ovat moniteemaisia ja molemmissa on keskiössä työn kuvaus. Piiassa kuvataan yksityiskohtaisesti karjanhoitajan ammattia ja Kaupustelijassa puolestaan nykyajan kaupustelua eli puhelinmyyntiä. Koskinen on työskennellyt molemmilla aloilla pitkään ja häntä voidaan pitää yhtenä aikamme työläiskirjailijoista.

Ritva Ylönen on Helsingissä asuva tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hän valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 2013. Ylösen väitöskirja ”Tervaksinen toteemi – Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus” oli ensimmäinen Kalle Päätalosta tehty tutkimus. Väitöskirjan pohjalta syntyi elämäkerta ”Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä”.

Timo Malmi on tamperelainen kirjailija, jonka töissä yhdistyvät proosa, lyriikka sekä tietokirjallisuus. Hänen teemojaan ovat unohdetut, sodan hävinneet, sotavangit, sotalesket, naisten asekaartin sotilaat ja maaseudun vähäväkiset. Malmin uusimmat kotiseututeokset ovat Tampereen sotakirjat I & II: Kalevankankaan unelmia ja Kalevankankaan rakkauksia. Viimeisin teos on Mannerheimin miehet (Warelia 2022). Malmi liikkuu niin Päätalon kuin Linnan maailmoissa.

Siskotuulikki Toijonen on palkittu ja arvostettu, monipuolinen kulttuuritoimittaja ja kriitikko erikoisalueinaan musiikki ja kirjallisuus sekä kulttuuripolitiikka.

*

Väinö Kirstinä ja kokeilijat -klubi

perjantaina 25.8. klo 18-20

Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali (Keskustori 4, Tampere)

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Väinö Kirstinä ja kokeilijat -aiheesta keskustelemassa runoilija Kari Aronpuro sekä kirjallisuuden tutkijat ja runoilijat Anna Helle ja Antti Salminen.

Väinö Kirstinä (1936-2007) tuli 60-luvulla tunnetuksi dadaismista ja surrealismista ammentavana kokeilijana ja runouden uudistajana. Hän oli myös merkittävä runouden kääntäjä, esseisti, kirjoittamisen opettaja sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tyrnävällä syntynyt ja Helsingissä opiskellut Kirstinä muutti Puutikkalaan, lähelle Tamperetta. Vuosina 1977-1982 hän työskenteli Hämeen läänintaiteilijana.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa!

Operaatio Pirkanmaa tukee Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjan järjestämistä.

 

Illan esiintyjät:

Kari Aronpuro on tamperelainen runoilija, joka on kirjallisen työskentelyn ohella tehnyt pitkän työuran kirjastoalalla. Aronpuron kokeelliseksi luonnehditussa tuotannossa näkyy hänen kiinnostuksensa semiotiikkaan ja strukturalismiin, ja hän käyttää hyödykseen erilaisia tyylejä aina lastenloruista kollaasirunoon. Aronpuron lukuisten palkintojen joukossa ovat mm. J.H. Erkon esikoisteospalkinto (1964) runokokoelmasta Peltiset enkelit, Pro Finlandia -mitali (2004) sekä Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto elämäntyöstä (2020).

FT, dosentti Anna Helle on kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Turun yliopistossa. Hän väitteli Jyväskylän yliopistossa vuonna 2009 ohjaajanaan professori Leena Kirstinä. Helle on tutkinut suomalaista nykyrunoutta muun muassa kokeellisuuden, tunteiden ja yhteiskunnallisuuden näkökulmista kirjassaan Todellisuus pahoinpiteli runon (2019). Helle on julkaissut myös kokeellisen runoteoksen Preeria, nummet (2017).

Dosentti Antti Salminen on tamperelainen filosofi, kirjailija, kirjallisuudentutkija sekä kirjoittamisen osa-aikainen professori Taideyliopistossa.
Hän väitteli tohtoriksi Paul Celanin runoudesta vuonna 2010, mistä alkaen hän on toiminut myös niin & näin -lehden toisena päätoimittajana.
Salmisen työ on huomioitu mm. Kalevi Jäntin palkinnolla, Runeberg-ehdokkuudella, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla sekä Tähtivaeltajalla.

*

Kirjallisuus performanssina -klubi: Sanataide rikkoo rajoja

 Keskiviikkona 21.6. klo 18-20 Mäntän Pekilossa (Tehtaankatu 21)

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Pirkkalaiskirjailijat ry (1943–) järjestää 80-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 2023 kymmenen kirjallisuusklubia. Kesän tilaisuus 21.6. on omistettu taiteidenvälisyydelle sekä sanataideperformansseille ja toteutettu yhteistyössä Mäntän kuvataideviikkojen kanssa.

Paneelissa kirjailijat J.K. IhalainenMari Laaksonen ja Tiina Lehikoinen keskustelevat kirjallisuuden eri muodoista, sanataideperformansseista ja kirjallisuuden kytköksistä muihin taidemuotoihin tutkija Laura Piipon johdolla. Miten kirjallisuus taipuu performanssiksi? Miten elämys rikastuu, kun sanoihin yhdistetään kuvaa, ääntä tai liikettä? Pirkanmaalla on aina osattu: kirjailijat ovat olleet eri genrejen moniottelijoita jo Annikki Virvatulen ja Jalmari Finnen ajoista saakka – sanataide on löytänyt tiensä paitsi kirjoihin, myös tapahtumiin, teatterien lavoille, leikeiksi ja sanoituksiksi.

Paneelin jälkeen yleisö pääsee osaksi yhteisöllistä sanataideperformanssia, jonka vetää illan juontaja, kirjailija ja teatteriohjaaja Taru Kumara-Moisio.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa!

Operaatio Pirkanmaa tukee Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -klubisarjan järjestämistä.

 

Kirjallisuuspaneelin esiintyjät:

FT, dosentti Laura Piippo (paneelikeskustelun vetäjä) työskentelee kirjallisuustieteen post doc -tutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen tämänhetkinen tutkimuksensa käsittelee painetun kirjan ja kirjailijuuden paikkoja, muotoja ja arvoa digitaalisissa ympäristöissä. Piippo on kirjoittanut useita tieteellisiä artikkeleita, esseitä ja kritiikkejä kotimaisesta kokeellisesta nykyproosasta sekä ollut mukana toimittamassa muun muassa teoksia Intermediaalinen kirjallisuus (2022), Avantgarde Suomessa (2021) ja Avoin Aperitiff (2018). Hän on väitellyt tohtoriksi kirjallisuuden alalta Jyväskylän yliopistossa vuonna 2020 aiheenaan Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanin (2012) poetiikka ja sen kokeellisuus. Tutkimuksensa ohella Piippo on opettanut kirjallisuutta eri yliopistoissa vuodesta 2012.

Hypnopoliitikko, runoilija, suomentaja, kustantaja ja kirjanpainaja J.K. Ihalainen on julkaissut yli 50 teosta: runoja, tietokirjoja sekä lukuisia suomennoksia esimerkiksi Paul Bowlesin, Gary Snyderin, John Cagen ja Patti Smithin tuotoksista. Hän pyörittää kustantamoa Palladium Kirjat, jolla on oma Siuronkosken voimalla toimiva kirjapaino, ja on toiminut Annikin Runofestivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2003. Valtaosa runoteoksista (35) on tehty yhteistyössä erityyppisten taiteilijoiden, kuten Marita Liulian, Outi Heiskasen, Jaakko Rönkön, Tom Bensonin, Peeter Lauritsin ja William Burroughsin, kanssa. Ihalainen on esiintynyt runofestivaaleilla kymmenissä maissa, erityisesti unkarilaisen Sándor Vályn kanssa. Hän on yhdistänyt sanataidettaan haastaviin kokoonpanoihin, kuten bandeneónin soittoon (Mikko Helenius), seppään ja alasimeen (Sakari Koskenalho) sekä kuiviin koivuhalkoihin (Steve Pedersen). Hänet on myös nähty performance-kuvioissa, esim. Là Bas (Helsinki) ja Diverse Universe (Viro).

Mari Laaksonen on tamperelainen kirjailija, äänirunoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän on julkaissut kolme runoteosta, joista viimeisin Degne viime syksynä Poesialta. Laaksonen on viime vuosina esiintynyt aktiivisesti, ja tehnyt keikkoja muun muassa äänitaidetta, -runoutta sekä videotaidetta yhdistelevässä Circuit Arcadia -duossa sekä runobändi Doradoran kanssa.

Tiina Lehikoinen on lajien välisillä rajoilla viihtyvä monitaiteinen tekijä. Hänen kaunokirjallinen tuotantonsa sisältää kuusi runokokoelmaa, kaksi lyhytproosateosta ja esseihtivän romaanin. Hänelle on myönnetty Vuoden aforismikirja -palkinto ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, ja lisäksi hänen teoksensa ovat olleet Runeberg-, Tanssiva Karhu – ja Tiiliskivi-ehdokkaana. Lehikoinen on päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua ja verkkolehti Noesista sekä opettanut vuosia luovaa kirjoittamista. Hän on aktiivijäsen Osuuskunta Poesiassa ja Pirkkalaiskirjailijat ry:n puheenjohtaja. Lehikoisen teoksia on Valtion taideteostoimikunnan ja Tampereen Taidemuseon kokoelmissa, ja hän on osallistunut näyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Koulutukseltaan hän on sekä filosofian että taiteen maisteri.

*

Kirjailijavartti Radio Musassa perjantaisin ja tiistaisin

Juhlavuoden kunniaksi Pirkkalaiskirjailijat esittäytyvät sekä radiossa että YouTubessa:

Luvassa puhetta teoksista ja kirjailijanelämästä sekä muistoja yhdistyksen vaiheista eri vuosikymmeniltä – kaikki kuulolle!

*

Pirkkalaiskirjailijat Siuron Painetun sanan markkinoilla 27.5. Knuutilan kartanossa Siurossa

Pirkkalaiskirjailijat ry:n paneelissa ”Kenen ääni kuuluu kirjallisuudessa?” (klo 13.20 alkaen) pohditaan lapsille ja nuorille kirjoittamisen eettisiä ja poliittisia kysymyksiä. Keskustelijoina ovat kirjailijat Harri István Mäki ja Heidi Korkiakangas, haastattelijana kirjailija Johanna Hulkko.

*

Viita-klubi

– Vierauden kohtaaminen Kukunorista uuskummaan

Keskiviikkona 26.4. klo 18:10-20:00

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali (Keskustori 4, Tampere)

Pirkkalaiskirjailijoiden (1943–2023) juhlavuonna yhdistys järjestää kymmenen kirjallisuusklubia. Huhtikuun tilaisuus 26.4. on omistettu fantisoivan kirjallisuuden perinteelle. Klubin avaa tutkija Sakari Katajämäki puheenvuorollaan Viidan Kukunorista. Alustuksen jälkeen jututetaan paikallisia kirjailijoita, Vuokko Tolosta ja Emmi Itärantaa oudon, kumman ja vierauden kohtaamisesta fiktiossa. Haastattelijana on kirjailija Reetta Vuokko-Syrjänen.

Tampereesta on viime aikoina kehittynyt fantisoivan kirjallisuuden johtotähti. Illan esiintyjien lisäksi uusia ja uuskummia lajihybridejä ovat julkaisseet mm. Johanna Sinisalo, Jyrki Vainonen, Marisha Rasi-Koskinen, Siiri Enoranta, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen ja Antti Salminen. Illan kirjailijavieraiden kanssa keskustellaan siitä, miten maailmoja syleileville kuvitelmille rakennetaan hyvinkin paikallinen perusta, kuten Viidan Kukunorissa.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Tervetuloa!

”Kun luot, luo maailma, sillä vain maailman luomista voi sanoa luomiseksi.” ~ Lauri Viita ~

 

Esiintyjät

Sakari Katajamäki on on Lauri Viitaan ja nonsense-runouteen erikoistunut kirjallisuudentutkija. Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa hän vastaa kriittisten editioiden tekemisestä. Katajamäen väitöskirja Viidan Kukunorista ilmestyi 2016. Samana vuonna ilmestyi hänen toimittamansa kokoelma (Ne runot, jotka jäivät) Viidan postuumia runoutta.

Vuokko Tolonen on tamperelainen kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja ja käsikirjoittaja. Ensimmäisen romaaninsa, Vanhan miehen lähtö, hän julkaisi 1978. Tunnetuin hänen teoksistaan on dystopiakuvausten edelläkävijä Tampereen ilmasto (1997). Pirkkalaiskirjailijat ry:n puheenjohtajana Tolonen toimi vuosina 1995–2002.

Emmi Itäranta edustaa maailmalla menestynyttä kotimaista tieteiskirjallisuutta. Tampereella teatteria ja dramaturgiaa opiskeltuaan Itäranta on julkaissut kolme romaania, jotka hän on kirjoittanut sekä suomeksi että englanniksi. Esikoisteos Teemestarin kirja (2012) on sovitettu myös elokuvaksi (2022).

Reetta Vuokko-Syrjänen kuuluu Pirkkalaiskirjailijoiden tuoreimpaan sukupolveen fantisoivan fiktion kirjoittajia ja luovan kirjoittamisen opettajia. Esikoisromaanin Syntykeho (2022) lisäksi hän on julkaissut lyhytproosaa sekä myös artikkeleita ja kritiikkejä.

*

Manner-klubi

Torstaina 16.3.2023 klo 18-20

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali, Keskustori 4, Tampere

Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuonna yhdistys järjestää kymmenen kirjallisuusklubia, joista maaliskuinen tilaisuus on omistettu Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosalle ja yleisesti novellitaiteelle.

Ilta alkaa tutkija Tuula Hökän tutkijapuheenvuorolla, jonka otsikkona on ”Eeva-Liisa Manner – novellisti?”. Alustuksen jälkeen kuullaan pirkanmaalaisten nykykirjailijoiden Jyrki Vainosen ja Ilona Tomin ajatuksia sekä Mannerin lyhytproosasta että novellista lajina. Haastattelijana toimii podcast-toimittaja Taru Torikka.

Kirjailija Eeva-Liisa Manner (1921-1995) muistetaan ennen kaikkea suomalaisen modernistisen runouden uudistajana, mutta hän kirjoitti myös proosaa, näytelmiä ja arvosteluja. Lyhytproosan sarallakin Manner uudisti kieltä. Hänen novelleilleen on ominaista sama kuulaus ja herkkyys kuin hänen säkeilleen. Mannerin pienoisnovellit ovat luettavissa kokoomateoksesta Kävelymusiikkia. Proosateokset (toim. Tuula Hökkä, Tammi 2003).

Entä mitä novellille kuluu lajina tänään? Millainen kirjallisuuden laji se on? Ja onko lyhytproosa runouden tavoin uhattuna romaaneja rakastavilla kirjamarkkinoilla?

*

Pirkkalaiskirjailijat Elävän Kirjallisuuden Festareilla 4.2.2023!

Kirjailijat Marjo Saarinen ja Maritta Hirvonen lukevat otteita
matkateemaisista teoksistaan. Saarisen teoksessa Kaikki päivän tunnit
(Teos, 2022) yhden päivän kierrossa matka nostaa esiin hetken
hetkellisyyden ja katoavaisuuden, kaiken muuttava nytkähdys voi tapahtua
hetkessä. Hirvosen teoksessa Komendantit (Stresa, 2020) kuulijaa
kuljetetaan pyörillä matkaavan sirkuksen mukana.

Muista myös piipahtaa Pirkkalaiskirjailijoiden myyntipöydällä!

http://www.ekf.fi/

*

 

Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuosi alkaa!

Linna-klubi

Lauantaina 28.1.2023 klo 12-14.

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat – Pirkkalaiskirjailijat 80 vuotta

Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali, Keskustori 4, Tampere

Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuoden avaa 28.1. järjestettävä Linna-klubi. Klubilla pureudutaan Väinö Linnan tuotantoon ja jälkivaikutukseen. Emeritusprofessori Yrjö Varpio pohtii Linnaa sodan kuvaajana ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Historioitsija Ville Kivimäki on tutkinut sodan aiheuttamia tunnetaakkoja ja trauman purkua, joista voi löytää esimerkkejä Tuntemattomasta sotilaasta. Anneli Kanto puhuu faktan ja fiktion suhteesta erityisesti sisällissotaromaaneissaan.

Historiallinen romaani on suosittu kaunokirjallisuuden laji, jolle on annettu perinteisesti rooli kansallisen itseymmärryksen rakentajana. Väinö Linna toi suomalaiseen historiatietoisuuteen vaiettuja puheenaiheita, kuten sisällissodan kokemukset. Linnan teokset innostavat yhä uusiin tulkintoihin ja sovituksiin. Millainen on ollut kaunokirjallisuuden rooli historiakäsitysten muokkaajana – ja onko kirjallisuudella samanlaista tehtävää vielä nyt?

Kirjailija Anneli Kanto on avannut romaaneissaan varjoon jääneitä Suomen historian näkökulmia. Veriruusut (Gummerus 2008) antoi äänen sisällissodan punaisille naiskaartilaisille. Kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio on julkaissut elämäkerran Väinö Linnan elämä (WSOY 2006). Tampereen yliopiston emeritusprofessori on aktiivinen kirjallisuuskeskustelija ja tutkija sekä pitkäaikainen Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen. Yliopistotutkija, Suomen historian dosentti Ville Kivimäki on tutkinut suomalaissotilaiden traumaattisia sotakokemuksia ja selviytymiskeinoja. Tietoteos Murtuneet mielet (WSOY 2013) laajensi keskustelua sotiemme aiheuttamasta psyykkisestä taakasta.

Linna-klubi on osa Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa. Juhlavuoden aikana järjestetään kymmenen Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -keskustelutilaisuutta, joissa pirkanmaalainen nykykirjallisuus ja kirjallinen perintö kohtaavat.

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia!

Operaatio Pirkanmaa tukee Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -tapahtumien järjestämistä.

https://www.operaatiopirkanmaa.fi/projektit/elavat-ja-kuolleet-kirjailijat-kohtaavat/

Kulttuuritalo Laikku

https://www.laikku.fi/tapahtuma/2023-01-28/Linna-klubi

*

Kevään 2023 Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -kirjallisuusklubit:

to 16.3. Eeva-Liisa Mannerin lyhytproosa ja modernistisen novellitaiteen perintö. Kulttuuritalo Laikun Musiikkisali, klo 18-20

ke 26.4. Vierauden kohtaaminen Kukunorista uuskummaan. Kulttuuritalo Laikun Musiikkisali, klo 18-20

ke 21.6. Kirjallisuus performanssina. Sanataide rikkoo rajoja. Pekilo (Mänttä), klo 18-20

 

***

TAPAHTUNUTTA VUONNA 2022

 

Pirkkalaiskirjailijat Kirjafestareilla 3.12-4.12.2022

Marraskuun jäsenillan yhteydessä 15.11. klo 18 pidettiin yhdistyksen ylimääräinen kokous, jossa käytiin läpi ja hyväksyttiin vireillä ollut sääntöuudistus.

LaNu-roosalupi Lasten ja nuortenkirjallisuuden Roosalupi järjestettiin 11.11. Metson Lehmus-salissa klo 13-14. Tilaisuus oli perinteiseen tapaan osa lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalittaa, jonka teema tänä vuonna oli ”Maalima”. Annukka Salamaa ja Elina Pitkäkangasta haastattelivat nuoret.

Uudet jäsenet esittäytyivät lokakuun jäsenillassa 25.10. Tahmelan huvilalla.

Työväenkirjallisuuspäivässä 3.9.  pidimme perinteiseen tapaan paneelikeskustelun, myyntipöydän ja runoesityksiä.

Lääketiede ja kirjallisuus -Roosalupi 25.8. klo 18 nähtiin ravintola Kivessä. Vieraina olivat Emma Luoma, Heidi Mäkinen, Pertti Saloheimo ja Jussi Valtonen, haastattelijoina yhdistyksen kirjailijat.

Siurossa osallistumme Painetun sanan markkinoille 20.8., luvassa on paneelikeskustelua ja runoesityksiä.

8.6 Pirkkalaiskirjailijat ja Kirjagram yhdistivät voimansa Laikunlavalla Pride-tapahtumassa. Tilaisuudessa kuultiin kirjailijoiden Liliana Lennon ja Anni Kuu Nupposen ajatuksia sateenkaarikirjallisuudesta. Tapahtuma oli osa kaupungin puistokonsertteja ja Manse Pridea.

2.6.  ravintola Rainassa olivat Roosalupin vieraina Iida Rauma ja Matias Riikonen sekä Sanni Ylimartimo.

14.5. Osallistuimme kirjallisuustapahtuma HÄMÄRÄän myyntipöydällä ja ohjelmanumerolla.

9.5. klo 17 teimme kävelyn Kalevankankaalla kollegoidemme haudoille, oppaanamme Timo Malmi.

12.4. Jäsenillassa vieraili Kulttuuritoimituksen päätoimittaja Marita Salonen. Jatkoimme keskustelua kirjallisuuskritiikin tilasta.

15.3. Jäsenillassa vieraili kriitikko Vesa Rantama, illan aiheena oli kirjallisuuskritiikin tila.

Vuonna 2021 tapahtunutta

Yhdistyksellä on nykyään myös oma blogi josta voi seurata jäsentemme esittelyjä
https://pirkkalaiskirjailijat.wordpress.com/

*

Yhdistykselle valittiin uusi hallitus 14.12. vuosikokouksessa. Uusina jäseninä hallitukseen äänestettiin Taru Kumara-Moisio ja Dess Terentjeva sekä varajäseneksi Alexandra Salmela. Vanhoina jäseninä hallituksessa jatkavat Tiina Lehikoinen (pj), Asko Jaakonaho, Jussi Laitinen, Riikka Palander ja Markku Soikkeli.

*

EEVA-LIISA MANNER 100 VUOTTA -seminaari 3.12. 2021 klo 11.30-18 Laikun Musiikkisalissa.

*

TAMPEREEN KIRJAFESTARIT 4.-5.12.

*

Roosalupi goes LaNu – Kummia juttuja  10.11.

LaNu Roosalupissa esiintyivät J.S. Meresmaa ja J.P. Koskinen, ja heitä haastattelivat kirjailijakollegat Tiina Poutanen ja Taru Kumara-Moisio.

*

Autofiktio-ROOSALUPI 12. 11. Art House Café Kehräsaaressa.

Vieraina olivat Koko Hubara, Sisko Savonlahti ja Jukka Viikilä. Haastattelijoina toimivatAlexandra Salmela, Heidi Mäkinen ja Saara Henriksson. Illan isäntänä toimi J.P. Laitinen.

*

Marraskuun kuukausikokouksessa 17.11. vieraili emeritaprofessori Leila Haaparanta alustamassa aiheesta ”Filosofian raja ja rajattomuus”

*

28.6. juhlistimme Mirkka Rekolan muistoa hänen yhdeksänkymmentävuotispäivänsä läheisyydessä. Mirkka Rekola -iltaa vietettiin klo 18 alkaen Laikun Musiikkisalista lähetetyssä tapahtumassa. Tapahtuma on edelleen katsottavissa kaupungin kulttuuritapahtumien youtubesivulta.

*

Kirjakatalogi KEVÄÄN ja KESÄN aikana tulevista julkaisuista jäseniltämme ilmestyi.

*

KIRJAILIJA KOTIIN -kanavalla nähtiin uusia virtuaalivierailuja! Kevään 2021 Kirjailija kotiin -esitykset (samoin kuin edellisen vuoden videot) ovat edelleen katsottavissa YouTube-kanavalla

https://m.youtube.com/channel/UC1RA06w0CrlCIe2mY3o0sYw

*

4.5. Kuukausikokouksen vieraaksi saapui runoilija Outi-Illuusia Parviainen.

20.4. Huhtikuun (etä)kuukausikokouksessa oli vieraana Breton-suomentaja Janne Salo.

20.2. Osallistuimme historian fantisointia käsitelleellä paneelilla Elävän Kirjallisuuden Festivaaliin.

9.3. Maaliskuun (etä)kuukausikokouksessa keskusteltiin Tarinatalo-hankkeesta.


Syksyllä 2020 tapahtunutta
25.-29.11. Osallistuimme Tampereen Kirjaviikon tapahtumiin kolmella kirjaillalla, joissa esiintyi kaikkiaan 24 kirjailijaa.
8.12. Järjestimme Väinö Linna -keskustelun ”Mitä Linnasta on vielä kysymättä” Laikussa. Keskustelu löytyy tallenteena  netistä.
10.12.  Yhdistyksen vuosikokous

Keväällä 2020 tapahtunutta

Kirjailija kotiin -kanavalla iltaisin kirjailijat lukivat tekstejään klo 19. Kanavaa saattoi seurata livenä tai käydä katsomassa tallentuneita lähetyksiä:

Roosalupi

Yhdistyksemme järjestää Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa tamperelaisittain Roosalupia (yleiskielellä proosaklubi), jossa yhdistyksen jäsenet haastattelevat maamme eturivin kirjailijoita. Roosalupilla korkeatasoista suomalaista kirjallisuutta tuodaan esille lukevalle yleisölle rennossa ympäristössä.

Vuonna 2019

6.11. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Roosalupi pidettiin perinteiseen tapaan hotelli Tammerissa klo 18. Vieraina Magdalena Hai, Jari Mäkipää ja Alexandra Salmela.

Kevään Roosalupi pidettiin lauantaina 23.3.2019
Vihtorin kirjamessuilla (Hotelli Ilves, Ball Room)
Kirjailijavieraina Siltalan kirjailijat Aulikki Oksanen, Harry Salmenniemi ja Eeva Turunen.

Roosalupit 2015-2018:

Syksy 2018: Riikka Pulkkinen, Antti Tuomainen, Johanna Valkama ja Marko Annala

Roosalupi goes LaNu 7.11.2018: Tapani Bagge ja Tuula Kallioniemi.

Kevät 2018: Laura Manninen, Pirkko Soininen ja Marjo Niemi.

Syksy 2017: Asko Jaakonaho, Riina Paasonen, Anni Kytömäki ja J-P Koskinen.

Kevät 2017: Riku Korhonen, Sinikka Vuola, Hanna Weselius, Kari Hukkila, Ville Hytönen, Johanna Sinisalo, Salla Simukka, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen

Syksy 2016: Katri Lipson, Sami Hilvo, Terhi Rannela, Rosa Meriläinen, Pirjo Hassinen

Kevät 2016: Saara Turunen, Iida Rauma, Pajtim Statovci, Heikki A. Kovalainen, Karo Hämäläinen, Siiri Enoranta, Juha Siro, Laura Lindstedt

Syksy 2015: Anja Snellman, Jyrki Vainonen, Antti Tuuri

Muita tapahtumia

Pirkkalaiskirjailijat järjestää paikalliseen kirjallisuuteen ja kirjailijoihin keskittyviä tapahtumia tasaisesti ympäri vuoden. Näihin ovat viime vuosina kuuluneet esimerkiksi Kaupunginkirjasto Metson kirjallisuusillat, erilaiset runoillat sekä kaupunkiympäristössä toteutetut kirjallisuustempaukset.

Kirjailijat Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä Vihtorin kirjamessuilla 2017. Kuva: Hannu Peltonen.

Omien tapahtumien lisäksi yhdistyksemme osallistuu muihin kirjallisuustapahtumiin. Olemme olleet mukana mm. Annikin Runofestivaaleilla, Tampereen Tapahtumien yössä, Elävän Kirjallisuuden Festivaalilla, Runokaupunki-tapahtumassa ja Työväenkirjallisuuden päivässä.

Nuoren Voiman Liiton oraganisoima Euroopan laajuinen kirjallisuuskiertue CROWD-kirjailijakiertue Tampereen Telakalla 3.5.2016 järjestettiin yhteistyössä Pirkkalaiskirjailijoiden kanssa.

Pirkanmaan Taidesuunnistus

Poikkitaiteellinen performanssi, jossa kirjailijat lukevat tekstejään jukeboxeissa taidesuunnistajien esittämien toiveiden mukaan. Pirkkalaiskirjailijat ovat olleet mukana tapahtumassa useana vuonna. Taidesuunnistus-viikonloppuna yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa tekijöitä työnsä äärellä. Yleisö voi kysellä, keskustella taiteesta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista.

Huhtikuun lopussa järjestetty Taidesuunnistus 2017 -tapahtuma keräsi yhteensä yli 16 400 vierailua kohteisiin eri puolella Pirkanmaata.